torstai 3. joulukuuta 2009

Ihanat suklaapallerot


Suklaa on niin ihanaa ja lohduttavaa, siitä tulee hyvä mieli! Toivottavasti joku muukin ajattelee näin, sillä nyt pimeän tullen sitä oikein odottaa iltaa ja lasten nukkumaan menoa, jotta voi kätköistä kaivaa suloisen makeaa ruskeaa ihanuutta! En ole mikään himo-karkinsyöjä, en oikeastaan juuri koskaan osta karkkipussia tai irtokarkkeja, mutta suklaasta sen sijaan nautiskelen. Toki syön saamiani karkkeja, mutta pussista riittää minulla pitkään, toisin kuin suklaasta jäljelle jää usein vain kääreet. Enkä suinkaan ole turhan ronkeli, sillä pidän toisinaan oikein makeista teollisista suklaista.
Pikkuherkku on perinteinen Pätkis, mieheni pitää Suffelista ja Kismetistä. Äidiltäni olen oppinut tykkäämään Da Caposta ja Pigallista, jossa on ihana voikreemi sisällä. Raskaana ollessani jostain syystä minulle maistui Japp. Toisinaan tekee mieli Tuplaa tai Daimia, joskus taas Susua. Ja jos jostain löytyy, niin Panamaa minulle kiitos. Lukiossa automaatista sai Marsia, Snickersiä, Twixiä, Dovea ja Bountia, joilla kaikilla tankattiin vaikka varsinkin viimeinen on aika kamala. Brunbergin suukko on kiva pusu ja heidän vadelmatryffeli patukkamallistosta on namia, erityisesti irtona jos on Porvoossa päin. En kyllä sylje perustryffeliäkään, joka muuten oli vanhemman tyttäreni ensimmäinen maistiainen kaakaopavun ihmeisiin. Mieheni antoi silloin reilu yksivuotiaallemme puolikkaan tryffelin tehtäänmyymälässä, ja tytön silmät pyörivät päässä. Nyt kolme ja puoli vuotiaamme saa "suklaatikun" eli pätkiksen ikävän lääkärireissun palkintona, tai muuta suklaata jos mekin syömme, mutta tavallista sokerikarkkia hän ei juuri syö (tai en anna hänen syödä). Eikä hän sitä edes osaa haluta.
Mutta takaisin suklaisiin. Levyistä toisinaan maistuu mmm.. Marabou, joka on kyllä hyvin makeaa, mutta se napsahtaa ihanasti suussa. Kyllä se Fazerin sininenkin luo turvaa suklaahädän iskiessä, ja pähkinää saa myös olla. Punapaperinen taloussuklaa on yksi klassikoista, joka sopii hyvin myös jälkkäriherkkuihin. Eri kausina saatan kokeilla maustettuja suklaalevyjä, mutta mikään muu paitsi salmiakkisuklaa ei ole ollut ylitse muiden. Tosin sitä söin ehkä jopa hieman liikaa... Tietysti ei saa unohtaa Geishaa ja sen ihanaa käärepaperia.
Tästä pääsee hyvin joulusuklaisiin, joita meillä ovat Juliat ja After Eight, sekä ne Fasun hopeakääreiset mintut. Eikä muuten ole aikoihin näkynyt Budapesteja, olisipa kiva taas maistaa, luulen että nyt saattaisi jo maistua. Lapsena kun niitä söi vähän väkisin. Toinen lapsuusjouluihin liittyvä muisto on Wiener Nougat, joka on taas tullut takaisin. Sen viehätys perustuu myös foliokääreeseen, joita oli hypnoottista taitella suklaakuution sujahdettua kitusiin.
Ja muuten, kukapa ei olisi saanut Tobleronea tuliaisiksi? Vaikka se ei ole kovin hyvää, aina sen lopulta saa voitettua. Sitten on suklaarusinat, Pandan valkoiset ja vaaleanpunaiset suklaapallerot, ne pienet valkoiset Mariannet, ja yök-ihanat Pollyt. Älkäämme unohtako värikkäitä M&M tai Smarties namusia. Serkkuni lempisuklaa on Dumle, miksiköhän muuten toisten namit on aina parempia? Pääsiäisenä tai jo vähän ennen saa suun makeaksi yllätysmunilla, joista Mignon on hevi-user-kamaa. Itse en pysty enää kokonaiseen, mutta olen kuullut että eräs nainen on syönyt jopa neljä putkeen. Enkä muuten ole syönyt koskaan kokonaista normikokoista levyä kerralla. Yhdestä rivistä saa nautinnon koettua. Okei, sitten on Kinderit ja ne pienet värikkäät foliopaperimunat. Joulukalenteria ei muuten ole meillä tänä vuonna suklaisena ollenkaan, sillä niiden suklaa ei ole varsin hyvää, itsenäisyyspäivänä viimeistään alkaa jo tökkiä.
Asia erikseen on oikein kunnon luksury-suklaa, joista parasta ikinä maistamani on italialainen Amedein maitosuklaa. Täydellinen napsahdus puraistessa, pehmeä maku räjäyttää suun ilotulitukseen, lopputuloksena lempeä hymy! Myös Amedein valkoinen suklaa on uskomattoman maukasta, useinkaan en valkoisesta muuten välitä. Myös ranskalainen Valrhona tekee ihania suklaita, joista mieleenpainuvimmat ovat olleet pienet napit eri suklaiden syntypaikoilta. Tällaiset Origin-suklaat, joiden alkuperä on rajatulta alueelta tai vain yhdeltä kaakaoplantaasilta ovat kokeilemisen arvoisia. Kuten viineillä niin myös kaakaopapujen viljelyalueilla on hyvin suuri merkitys lopputulokseen. Ja oikeasti eroja on valtavasti! Nämä artesan-suklaat eivät todellakaan sisällä soijalesitiiniä, jota jokainen edellä mainittu sisältää, eikä myöskään väriaineita, mikä on taivaallisen maun lisäksi plussaa. Käsintehdyistä suklaakonvehdeista belgialainen Neuhaus on tullut tutuksi, mutta nykyään kannatan kotimaisen suklaaleipuri Mika Gröndahlin Chjoko-praliineja, joita tarjottiin mm. häissämme. Noita kuvan praliineja ei enää muuten ole, massussani lepäävät. Viimeaikaisin löytö on Petri Sirenin Petris-tuotemerkillä myydyt upeat tryffelit ja praliinit, joita ei voi enää unohtaa. Lisäksi kun ne on pakattu hyvin kauniisti pieniin laatikoihin silkkinauhoin..
Suklaa koostuu kaakaomassasta, johon lisätään tarvittava määrä kaakaovoita ja vaihteleva määrä sokeria. Maitosuklaata valmistettaessa käytetään maitojauhetta tai maitoa. Vaniljaa tai keinotekoista vanilliinia lisätään maun takia ja lesitiiniä viskositeetin ja käsiteltävyyden takia. Hienoimmat ja laadukkaimmat suklaat eivät sisällä muuta rasvaa kuin kaakaovoita. Suklaan ruskea värisävy vaihtelee kaakaopitoisuuden mukaan hyvin tummasta heleän vaaleaan. Kaakao itsessään maistuu kitkerältä. Maistoin juuri kokonaisia käsittelemättömiä luomukaakaopapuja, ja ne olivat aivan karmeita. Ei uskoisi. Siten pelkästä kaakaomassasta ja kaakaovoista valmistetut tummat suklaat ovat voimakkaan ja karvaan makuisia. Sokeripitoisuutta ja maitoa lisäämällä suklaasta saadaan makeampaa ja miedompaa.
Ne jotka tuskailee suklaan syöntiään, kannattaa muistaa että tumma suklaa on jopa todettu terveelliseksi kohtuullisessa määrin, eikä miellyttävyyden tunnetta aiheuttavaa endorfiinien vapautumista kannata aliarvostaa. Lopuksi, anteeksi kaikki ihanat suklaaystäväni, joita en tässä muistanut mainita, pidän teistä kyllä edelleen!

torstai 26. marraskuuta 2009

Luomuherneet rokkaa


Torstai on toivoa täynnä sanotaan. Tämä torstai oli ihan toiveikas harmaudesta huolimatta, ja viikonpäivää kunnioittamaan halusin tehdä perinteistä hernekeittoa. Yleensä meidän perheessä purkitettu hernari on miltei ainoa sallittu arkea helpottava pikaruoka, joka myös maistuu hyvälle. Se on myös edullista ja ihanan lämmittävää. Lisäksi sen seuraksi ei paljon tuoreita aineita tarvita, vaan näkkäri, voi, sinappi ja maito kruunaavat ruokalajin. Ja jälkkärin paikka on tietysti varattu pannarille.. ja miltei kaikki ainkset ovat aina valmiina kotona. Mutta asiaan. Itse tehty hernekeitto on sekin todellista pikaruokaa, mitä tulee keiton valmistamiseen keittiössä. Toki se edellyttää, että on kotona ja kuuntelee keiton porinaa kattilassa, mutta vaivaa tai osaamista se ei todellakaan vaadi. Edellisenä iltana herneet likoamaan, ja seuraavana päivänä tunti-kaksi ennen ruokailua kiehumaan raikkaaseen veteen, lisää pilkottu sipuli ja liha. Herneitten siirto kattilaan ja levylle, sipulin pilkkominen ja lihan lisääminen vie n. 4min ja keittäminen pari tuntia. Lihaksi käy savukinkku, pekoni tai muut possun palat. Itse kaivoin pakkasesta viime joulun jämäkinkut, jotka olin jo heittämässä pois. Ajatus vuoden vanhasta joulukinkusta ensin ällötti, mutta sitten totesin niiden olevan paljon turvallisempaa syödä kuin esimerkiksi kaupan kivat kinkku- tai pizzasuikaleet, joiden säilyvyys on myös pitkä (kuten myös lisäaineluettelo!). Olihan kinkkumme sentään onnellisena luomua syönyt ja luomuna Vihdissä kasvanut Kiven Säästöpossun luomukinkku. Voila!
Raaka-aineet:
300g luomuherneitä
2l vettä
2 luomusipulia
500g luomupossun lihoja

maanantai 23. marraskuuta 2009

Beaujolais Nouveau



Viime torstaina, eli marraskuun kolmantena torstaina vietettiin Beaujolais Nouveau juhlaa, jossa iloitaan Burgundin uutta viinisatoa nauttimalla syksyn sadosta. Beaujolaisin uudet viinit ovat Gamay-rypäleestä valmistettuja nuoria, elo-syyskuussa poimituista rypäleistä semi-carbounique -menetelmällä valmistettuja herkullisia viinejä. Tänä vuonna Alkossa tarjolla ovat Beaujolais Nouveau Mommessin ja Beaujolais Villages Nouveau Honoré Lavigne. Molemmat olivat oikeastaan melko laadukkaita juomia, raatimme kuitenkin rankkasi Mommesin näistä herkullisemmaksi. Nuoressa viinissä maistuu tuoreet punaiset, hieman kirpeät marjat, ja hapokkuus on mukavan puraiseva, varsinkin jos viinin tarjoaa jääkaappikylmänä niinkuin se tulisikin tarjota. Näitä viinejä ei tule säilyttää, ja ne kannattaakin kiskaista ennen joulua. Maistoimme myös erästä herkullista viime vuoden Beaujolais satoa, Burgundi-guru Jean-Paul Brunin L'ancien Beaujolais Nouveau 2008. Ja täytyy todeta että todella juotavaa, loistavaa viintä, joka kyllä tyhjeni ensimmäisenä. Ken Beaujolais-Gamaytä moittii, tätä maistakoon (tai mitä tahansa hepun viiniä, jos vain jostain käsiinsä saa!)!
Beaujolaisin kanssa sopii miltei mikä tahansa ruoka. Erityisesti se on illanistujaisjuoma, joka kaipaa kaikkea mukavaa suolaista, lämpimiä piiraita, keittoja, salaattia, juustoja ja salami-makkaroita. Me valmistimme ihanan juustoisen quiche lorainen, kinkkupiirakan, joka suorastaan suli suuhun. Seurana vihreä salaatti. Lisäksi herkuttelimme juustoilla ja italialaisilla salameilla. Kuvan tarjottimella oli juustoja: Bio Roquefort, Beaujolais Tomme, vuohen Brie ja Old Amsterdam gouda, sekä lihapuoli: toscanalaista luomusalamia, fenkolisalamia ja Mortadellaa. Juustot Lentävä Lehmä, lihat Roiniset.
Quiche Loraine:
Raaka-aineet:
200g voita
n. 5dl jauhoja (vehnä, ruis, graham, spelt)
kananmuna
puolikas purjo
300g maalaispalvikinkkua
300g mustaleima-emmentalia
kermaa
2 munaa
pippuria
Keittotaito:
Nypi jauhot ja voi, lisää lopuksi muna taikinaan. Painele vuokaan, esipaista 225 asteessa n. 7 minuuttia. Sekoita suikaloitu purjo, kinkku, raastettu juusto, kermaloraus, munat ja pippuri, kaada pohjan päälle ja paista lisää n. 25 minuuttia kunnes pinta kauniin kullanruskea. Nauti hieman jäähtyneenä raikkaan salaatin kera.
Ps. Kiitos vielä emännälle, joka joutuikin kesken illan sormen tikkaukseen, sekä isännälle, joka osasi toimia nopeasti ja juhlat saatiin onnistuneesti päätökseensä!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Joulun makuja suunnitelmissa!




Olen tänä vuonna päättänyt nauttia joulusta pitkään ja nautiskellen. (Ihan kuin en joka vuosi muka olisi :). Graavikaloja syömme ympäri vuoden, samoin sillejä, maksapateeta ja suolakurkkuja. Lipeäkalaa ja valkokastiketta on nautittu yleensä itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta kinkku ja laatikot on ollut aattoillan omia herkkuja. Kuitenkin jouluaaton alkupalapöydän, joka koostuu juuri monen sortin kaloista, rosollista, maksapateesta, hapankaalista, kotijuustosta jne., jälkeen, on yleensä jo aivan tarpeeksi syönyt, eikä tuhdit ja lämpimät laatikot maistu kuin pienen lusikan kärjellisen verran. Tänä vuonna heräsinkin ja päätin valmistaa kaikki laatikot kertaalleen ennen joulua, koska joulun jälkeen ne eivät enää maistu yhtä tunnelmallisilta kuin nyt joulun ihanuuksia odotellessa. Peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikko ovat kaikki ihanan pehmeitä, maukkaita, helppoja ja halpoja, lämmittäviä ja turvallisia ruokia marraksuun pimetessä. Seurakseen niille voi laittaa lihaa eri tavoin; mureketta, lihapullia, lihakastiketta tai vaikkapa karjalanpaistia, jota muistan lapsuudessanikin joulun aikaan tarjottavan. Toki niitä voi syödä sellaisenaan, pääasia on että nyt niistä saa syödäkseen!
Perunalaatikko:

Raaka-aineet:
2 kg perunoita
vettä
1 dl vehnäjauhoja
voita
1 l maitoa
siirappia
suolaa

Keittotaito:

Keitä kuoritut perunat, kaada vesi pois ja survo muhennokseksi, lisää jauhot ja sekoita. Anna imeltyä kannen alla yön yli. Lisää muutama ruokalusikallinen voita, reilut loraukset siirappia, pari hyppysellistä suolaa ja maitoa niin paljon että seoksesta tulee löysää. Kaada uuniastiaan. Pinnalle voi laittaa vielä nokareet voita. Seos kuohuu, jätä siis 3 cm kuohuvaraa astian reunoille. Paista aluksi 200 asteisessa uunissa jotta alkaa kiehua, vähennä lämpö 125 asteeseen ja jatka paistoa noin 2-3 tuntia.

Karjalanpasti:

Raaka-aineet:
800 g karjalanpaistilihoja (nautaa, possua, lammasta)
sipulia
mustapippuria
vettä


Keittotaito:

Paista kuutioidun lihan pinta kiinni padassa, liedellä tai kuumassa uunissa. Lisää lohkotut sipulit, pippurit sekä vettä niin että peittyvät. Anna kypsyä kannen alla uunissa 125 asteessa 2-3 tuntia tai liedellä saman ajan.

Rieskaleipuri

Olen viime päivinä innostunut kokeilemaan leipurintaitojani rieskahommissa. Perinteinen hiivaleivonta ei ole ihan omiani, paitsi pullapuuhissa. Rieskat on siten ihanan helppoja ja nopeita valmistaa. Vaikka leipominen sinänsä on ihan helppoa muutenkin, innostukseni lannistuu aina sen jälkeen kun taikina on kohonnut, kulhot ja keittiöt siivottu taikinan teon jälkeen ja pitäisi ruveta itse leipomuksiin.. siksi nyt useampana päivänä olemme nauttineet omaa lämpimäistä leipää. Rieska on tavallisesti ohutta, nostattamatonta leipää, joka tehdään ilman hiivaa tai hapatusta ohrasta, kaurasta tai perunasta, joihin yleensä lisätään vehnää sitkon aikaansaamiseksi. Rieska syödään tuoreena. Eri maakunnissa on erilaisia rieskoja ja monet pitävät oman alueensa rieskaa ainoana oikeana. Täällä meillä ensimmäinen rieska syntyi jääkaappiin jääneestä kasvisosekeiton jämästä, toinen piimästä ja kolmas edellispäivän perunamuussista. Lisäksi kananmuna, ohrajauhoja, ruisjauhoja ja ehkä hieman vehnäjauhoja, sekä pieni loraus rypsiöljyä. Taikinan sekoitus, taputtelu leivinpaprin päällä pellillä pyöreiksi rieskoiksi ja paisto 15 minuuttia 250 asteessa. Onnistuminen on taattu ja leipäset kadonneet parempiin suihin ennen kuin edes valokuvaa on saatu napsaistua!
Ps. rieskataikinan aineksien määrä ei ole niin justiinsa, ja taikina saa jäädä melko löysäksi. Pellille taputtelu onnistuu jauhojen avulla. Ja paras päällinen on mielestäni kunnon voi!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kalaa kaamoksessa


Hauki on kalapullat, ainaskin meidän eilisessä illallispöydässä. Hauki on saanut hieman huonoa arvostusta osakseen sisä- ja ranikkovesiemme petokalana. Se on kuitenkin yksi yleisimmistä saaliskaloistamme, ja vähärasvaisena mainiota terveysruokaa. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde. Kalan hyödyllisten rasvahappojen on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonitautiriskiä. Kala onkin oivaa stressiruokaa, sen on todettu rauhoittavan niin lapsia kuin aikuisia, ja juuri edullisen rasvahappokoostumuksensa ansiosta. Vaikka kalasta saa hyvin D-vitamiinia, muistutan erityisesti nyt pimeänä aikana myös D-vitamiinilisän tärkeydestä, eikä pelkästään perheen pienemmille. Vielä tärkeämmäksi luuston vitamiinista huolehtimisen tekee se, jos ei juo paljon maitoa, tai jos juokin, mutta luomumaitoa johon ei ole lisätty D-vitamiinia! Eli kaikki kalansyöjät ja maidonjuojat D-vitamiinipurkeille mars!


Eviran ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan kalaa tulisi syödä kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Syöntisuositukset hauen osalta ovat 1-2 kertaa kuukaudessa, koska sisävesien hauesta, mutta myös meressä elävästä hauesta, voi saada tavanomaista suurempia määriä metyylielohopeaa. Mitä iäkkäämpi kala, sitä enemmän se on ehtinyt kerätä vierasaineita. Näin eriyyisesti lapsille, nuorille ja hedelmällisessä iässä oleville. Raskaana olevien ja imettävien äitien tulisi jättää hauki kokonaan elohopean takia. Itse löyhennin suosituksia ja nautin hauesta kerran molempien raskauksieni aikana, ja kerran nyt imetysaikana, koska se on suurta herkkuani.


Vastoin yleistä käsitystä hauen liha ei kuitenkaan välttämättä maistu puisevalta, sillä hauenkin lihan perusmaku ja -laatu riippuu kalan käyttämästä ravinnosta. Omamme ongittiin taasen Töölön Kalasta, ja kyseiset yksilöt maistuivat varsin raikkailta ja mehukkailta. Ohje on muunnos Michel Roux Jr:n kirjasta Matching Food and Wine.


Laita haukifileet uunivuokaan, päälle pilkottu salottisipuli , mausteet ja valkoviini. Kypsennä uunissa 220 astetta n. 8 minuuttia, niin että on juuri ja juuri kypsää. Kypsästä kalasta on muuten helppo poistaa ruodot, jotka hauella ovat Y:n malliset. Pienennä kala haarukalla kulhoon, möyhennä mukaan keitetty peruna ja kokoon keitetty kalan paistoliemi, sekä persilja ja ranskankerma. Muotoile pulliksi, kieritä vehnäjauhoissa, kananmunassa ja lopuksi itse kuivista leivänjämistä jauhetuissa korppujauhoissa. Paista rypsiöljyssä pannulla muutaman minuutin, niin että ovat kullanruskeita ja rapeita päältä. Valuta liiasta rasvasta talouspaperiin tai siivilään. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja tilli-kermaviilin kera!

n. 500g haukea
voita uunipannulle
suolaa ja pippuria
salottisipulia
1 dl valkoviiniä
pari perunaa keitettynä
persiljaa
1 rkl ranskankermaa
jauhoja leivittämiseen
kananmuna leivittämiseen
korppujauhoja leivittämiseen

lauantai 31. lokakuuta 2009

Pyhäinpäivä :) Kalopsia ja korvapuusteja





Tämän ruokatalousyksikön pyhäinpäivä oli oikein ihanan syksyinen; ulkoilua kirpsakassa ilmassa Töölönlahdella, jonka jälkeen paras osuus eli ruoka! Reippailun jälkeen suuhun upposi ensin muutama graavilohileipä (valmis graavi Töölön Kalasta, ruisvuoka Tuffen Herkusta, voita ja tilliä, nam!). Pahimman nälän selätettyä laitoimme punaisen Le Croisetin vesikansipadan porisemaan. Resepti napattiin ruotsalaisen Jens Lindenin uuden kirjan, Kiireettömän Keittiön, kaljakalopsista mukaellen. Kalopsi sanana tulee Ruotsista, Skoonesta ja siellä sana on tietysti kalops. Englannissa collops tarkoittaa lihan viipaleita tai suikaleita. Kalopsi on siis lihaisa pataruoka tai palapaisti, jota suurustetaan Suomessa ruis- ja Ruotsissa vehnäjauhoilla.

Valmistelu aloitettiin jo eilen, kun naudan etuselkäpalat, punasipulit ja maa-artisokat laitettiin marinoitumaan tölkilliseen Laitilan tuulivoimalla tuotettua lageria. Lisäksi härkäpavut laitettiin likoamaan. Alkuperäisessä Lindenin ohjeessa ei härkäpapua ole, mutta halusimme niitä laittaa. Juureksena Linden ehdottaa palsternakkaa, jonka me vaihdoimme maa-artisokkaan. Marinoinnin jälkeen lihapalat suolataan ja pippuroidaan, paistetaan pinta, siirretään pataan johon lisätään myös kasvikset. Jauhoja päälle, nopea paisto, pannun huuhtelu vedellä, ja nesteet perään. Annetaan porista kannen alla pari tuntia, nautitaan perunoiden kanssa.

Kalopsi:
naudan etuselkää
suolaa
pippuria
voita
punasipulia
maa-artisokkaa
härkäpapuja
vehnäjauhoja
vettä
maustepippuria
lageria

Eilisen kaapintyhjennyksen tuloksena kätköistä löytyi putkilo kardemummaa, jonka tuoksusta ei voi tulla mikään muu kuin korvapuusti mieleen. Korvapuusteista tulee parhaita, kun myös pienen tytön möyhkykädet pääsevät möyhentämään muhkeaa taikinaa. Paras osa leipomisessa on minusta ehdottomasti taikinan rullaus ja rullan leikkaaminen; ne herkulliset päätypalat, joilla saa pyyhkäistä leivontapöydälle ylijääneet sokerit ja kanelit, sekä sulan voin kattilassa... ja myöhemmin tuntea pullataikinan möyryävän vatsassa, kun piti ottaa vielä yksi haukku. No joo, on ne kypsinäkin ihan syötäviä, ja ainoastaan jääkylmän luomumaidon kanssa!

Korvapuustit:
0,5 l maitoa
50 g hiivaa
suolaa
2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
kananmuna
n. 1kg vehnäjauhoja
voita
sokeria
kanelia

kananmuna voiteluun, pullasokeria koristeluun, 225 astetta, n. 13 minuuttia

perjantai 30. lokakuuta 2009

Pizzaperjantai ja kuivakaappien siivousta


Keittiön kuivakaappien siivous on oikeastaan melko terapeuttista kotipuhdetta. Silmä lepää siisteillä hyllyillä ja kuivamuonat tulee päivitetyiksi. Oman kaapin vanhentuneiden saldo: hyytelösokeri, ei muuta. Jotain kummallista kyllä löytyi, amaranttia ja mustasilmäpapuja, mitähän niistäkin keksisi? Pavut sinänsä ovat kyllä pop, itse pidän enemmän suomalaisista härkäpavuista, joiden käyttöä kyllä pitäisi taas lisätä. Härkäpavuissa on loistava valkuaispitoisuus, ja sitä onkin viljelty suurimmaksi osaksi rehukasviksi. Ihmisruokana sitä on viljelty kautta aikojen, ja vihdoin se alkaa vallata peltoalaa myös Suomessa, jossa sen viljely onnistuu mainiosti. Härkäpavun loistavan ravitsemuksellisen sisällön ohella sillä on huomattava viljelymaata parantava vaikutus, sillä se sitoo maahan ilman typpeä juurinystyräbakteereillaan. Ja jos nyt oikein puffataan, niin härkäpapu maistuu maukkaalle, näyttää kaunille ja siinä on hyvin miellyttävä rakenne. Eikä sillä ole peruspurkkipapujen epämiellyttävää kaasuvaikutusta. Luomuna härkäpapua saa ainakin Tuusulasta Lassilan tilalta, omasta kaapista löytyy Lassilan papua, sekä erään tutun harrastaja-viljelijän ensimmäisen vuoden koesatoa! Harmillista pavuissa on ainoastaan se, ettei niistä voi spontaanisti kokkailla, vaan herkku vaatii hieman suunnittelua, yön yli liottamista siis. Meillä ne pääsevät illalla veteen ja huomenna aamulla pataan!

Nyt kun kaapit on siivottu, voi hyvillä mielin siirtää illan kokkivastuun miehelle ja isommalle tyttärelle (3,5v). Luvassa on pizzaperjantai, oikein kinkku-ananas tytön toiveen mukaan! Pohja tehdään hiivattomana, päälle tomaattikastike, kinkku joka ei sitten todellakaan ole mitään suikaletta, vaan rehtiä ylikypsää tai maalaispalvikinkkua Hakaniemen Hallin Kestoleikkeestä, sekä ananasta tuoreena, reiluna tai luomuna. Juustoa punalema-emmentalista, ja ainakin minun osuuteeni hieman auraa, ja uuniin. Paiston jälkeen maustetaan vielä ihanalla valkosipuli-mustapippuri öljyllä ja rucolalla.. "pizzaperjantai.. -mut liikeelle laittaa.. aha!" (En kyllä ikinä lankeaisi pakastepizzaan, pizzataikinaa sen sijaan voi helposti pakastaa.)


Pohja: kuivat aineet, lisää vettä, vaivausta, lopuksi öljy, anna vetäytyä, kaulitse

5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 dl vettä

öljyä


Tomaattikastike: hienonnetaan haarukalla, sekoitus, ei vaadi edes kuumennusta

tölkkitomaatteja, kaltattuja kokonaisia

tomaattipyrettä

tabascoa


Valkosipuliöljy: sipulit pieniksi veitsellä, ei pusertimella, ja kaikkien sekoitus!

valkosipulia

oliiviöljyä

mustapippuria

rucolaa

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Prieler Elviirassa 21.10.2009

Itävaltalainen viinintekijä Silvia Prieler vieraili Suomessa Austrian Wine-tapahtumassa, ja emännöi ja maistatti upeita viinejään yksityistilaisuudessa ravintola Elviirassa. Tilaisuuden avasi José Michel Special Club Magnum 1998 samppanja, herkullista. Weingut Prieleriltä maistelussa oli Blaufränkisch Goldberg vuosikerrat, 2000, 2003 ja 2006. Blaufränkisch on erittäin mehevä rypäle, jota voisi nauttia viinin muodossa useamminkin. Aivan liian vähän saatavilla, tosin jos löytää hyvän kuten nämä, niin ei tarvitse edes vaihtaa.. Rypäle viihtyy kylmillä alueilla, ja maku on sen mukainen; viileän viettelevä, silti aromeiltaan suun täyttävä, laktistijuurta, mausteita, puuta, yrttiä, marjoja. Minusta Blaufränkisch on uusi Pinot Noir! Helposti ihastuttavissa, juotavaa sellaisenaan, mutta ihanaa yksinkertaisen maukkaan perusruoan kanssa. Näistä 2003 oli minusta herkullisimmassa vaiheessa, potentiaalia kehittyä kyllä löytyy.
Dinnerin aloitti Chardonnay Seeberg 2007, kullankeltainen, suuntäyteinen ja voimakas valkoviini, joka sai seurakseen kuhaa japanilaisittain. Hieman erikoinen, joskin ihan maittava annos raikasta kuhaa, levää ja muita sörsselejä, joita ei voi enää muistaa. Onneksi japanilaisuus oli enemmän vain annoksen nimessä, eikä sitä oltu pilattu vahvoilla wasabeilla. Toinen alkuruoka oli broilerinmaksapatee, ihana sellainen, yhdessä Pinot Blanc Seeberg 2008 kanssa. Viini runsas raikkaus, hapokkuus ja hedelmäisyys suorastaan sulattivat mehevän maksapateen suussa. Olisi voinut olla hieman suurempikin pala kuin 2x2 cm... Pääruoka olikin sitten omaa luokkaansa. Pitkään haudutettua vasikan poskea kunnon kimpale, tummalla kastikkeella ja selleripyreellä, me like!! Kumppaninaan Pinot Noir 2007, joka jäi hieman vaisuksi, olisikin pitänyt jättää lasiin hieman tastingin blaufränkischejä. Jälkkärinä tarjoiltiin, apua en muista, jotain eksoottisia hedelmämakuja kermaisina, ja suklaata. Sen sijaan jälkiruokaviini oli ylitse muiden. Ehkä paras koskaan maistamani makea, Silvian pojan kummitädin Heidi Schröckin Ruster Ausbruch, joka ei tosiaan turhaan nauti kulttimainetta ympäri maailman! Viinin maku on sanoinkuvaamaton, mutta yrittää voisi sanoilla; kultaisen hedelmäinen, aprikoosia, ananasta, mansikkaa, nektariinia, makea muttei ällö, kirpeä omalla tavallaan ja järjettömän raikas.
Kokonaisuudessaan ihana ja ihanamakuinen ilta, ilman että suu olisi turtunut taikka pää pökertynyt. Elviiran interiööri on tyylikäs yksinkertaisuudessaan, kattaukset ja annokset kauniita, ja palvelu sujuvaa. Etenkin alku- ja jälkiruokia olisi hieman voinut yksinkertaistaa, sillä raaka-aineen makua ja ulkomuotoa ei ollut tunnistaa. Näin erityisesti kun keskityttiin viinien maistamiseen, jolloin maistettavat ruoat vaativat selkeyttä. Ehkä hieman liikaa yritystä, tosin olihan koko ilta ihan special suunniteltu vierastamme varten.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tervetuloa lukemaan herkkujen värittämää blogiani! (Sis. sushia ja samppanjaa..)


Eilinen sushi-ilta ystäväperheen kanssa saa kunnian aloittaa herkullisen blogini! Kaikki alkoi aamupäivällä kun mieli teki viettää pieniä iltamia. Sushi sopii minusta hienosti syksyn herkkuiltoihin, vaikka perinteisesti höyryävän kuumat, pitkään kypsyneet, pehmeät ja lohdulliset pataruoat, fonduet, raclettet jne. piristävät pimeissä illoissa ja tuovat tunnelmallista lämpöä. Vaikka japanilainen iltapala on kylmää syötävää, ei siitä voi jäädä kylmäksi! Tärkeää pikkupalaillallisella on silmiä ilahduttava näky pöydästä täynnä kiiltävän tuoretta kalaa ja muita raaka-aineita; lohenpunaisena, ahvenen valkoisena, rapujen vaalenapunaisena, mädin oranssina, munakkaan keltaisena... Puhumattakaan tumman nori-levän yhdistelmästä puhtaan valkeaan riisiin, josta pilkistää paprikan punainen, kurkun ja avokadon vihreä tai paprikan oranssi salaperäinen silmä kutsuen haukkaamaan koko palasen kerralla suuhun! Väriloisto jatkaa siitä, mihin ulkona auringon laskiessa on lokakuussa jääty, ja kertoo mihin ollaan menossa. Nori on kuin kuivunut kaiken antanut lehti ja riisi tuo toivoa puhtaista valkeista hangista. Lisää tunnelmaa luo kaunis kattaus ja sushipalojen asettelu, sekä tietenkin kaapeista kaivetut kivi-tuikut. Palojen väkertelyllä saa jo omat posket punaisiksi, vieraat taas samppanjalla.


Sushi on puhdasta raaka-aineruokaa, jota voi syödä vain parhaista aineksista koottuna. Syksyn herkkuna se ilahduttavasti puoltaa paikkaansa ilmastomme ansiosta, sillä kalan kotiinkuljetus onnistuu kylmäketjun katkeamatta, saatavilla on vielä kotimaisia kasviksia, ja toisaalta syöjien tekee mieli veätytä sisätiloihin herkkuja nauttimaan. Kala hankittiin tietysti Hakaniemen hallista Töölön Kalan luottokauppiaalta, ja etniset ainekset (nori, wasabi, riisiviinietikka, soija ja säilötty inkivääri) Aseanic Tradingistä. Sushi on siitäkin kivaa, että makien täytteitä ja nigirien päällisiä voi valita mielensä mukaan, kunhan muistaa käyttää merikaloja raakana syötävissä paloissa. Rapuja kun ei täältä tuoreena saa, on ne syötävä kypsennettyinä (siis vaatii vain sulatuksen). Vaikka raaka kala, erityisesti suomalainen merilohi on minule juuri sitä nam-sushia, voi niissä käyttää myös kypsennettyjä kaloja, kuten paistettuja tai jopa säilöttyjä pikkukaloja; muikkuja, silliä, sardelleja. Rapupötköt ja mustekalat, usein myös tonnikalan jätän muille, sillä ne vain eivät maistu täällä hyvälle. Ohjeissa munakkaaseen tulee erityisiä japanilaisia sieniä, itse käytän kotoisia kuivattuja suppilovahveroita, toimii. Ja munat aina luomua ehdottomasti! Riisinä käy perinteinen pyöreä puuroriisi hyvin huuhdeltuna, hyvään etikkaan ja soijaan sen sijaan tulee panostaa.


Juomana susheille kaadettiin kuplivaa: Rene Geoffroyn 1er Cru Expression Brut samppanjaa, syvänkeltaista, vaniljaomenaista, tyylikästä ja raikasta. Puhdistaa suun varmasti soijasta ja muista vahvoista mauista, janoten vielä yhden sushipalan, kulauksen, sushipalan, kulauksen.. Maistettiin myös superhyvää A. J. Adamin Hofberg Kabinett 2008 rieslingiä, jonka hienostunut makeus valtasi koko suun. Erittäin loistavaa tässä herkullisen mehukkaassa viinissä on sen matala alkoholi, 7,5%vol.


Vesi kielellä kirjoitellen, hyvää syksyä toivottaen!