Ihanat suklaapallerot

Suklaa on niin ihanaa ja lohduttavaa, siitä tulee hyvä mieli! Toivottavasti joku muukin ajattelee näin, sillä nyt pimeän tullen sitä oikein odottaa iltaa ja lasten nukkumaan menoa, jotta voi kätköistä kaivaa suloisen makeaa ruskeaa ihanuutta! En ole mikään himo-karkinsyöjä, en oikeastaan juuri koskaan osta karkkipussia tai irtokarkkeja, mutta suklaasta sen sijaan nautiskelen. Toki syön saamiani karkkeja, mutta pussista riittää minulla pitkään, toisin kuin suklaasta jäljelle jää usein vain kääreet. Enkä suinkaan ole turhan ronkeli, sillä pidän toisinaan oikein makeista teollisista suklaista.

Pikkuherkku on perinteinen Pätkis, mieheni pitää Suffelista ja Kismetistä. Äidiltäni olen oppinut tykkäämään Da Caposta ja Pigallista, jossa on ihana voikreemi sisällä. Raskaana ollessani jostain syystä minulle maistui Japp. Toisinaan tekee mieli Tuplaa tai Daimia, joskus taas Susua. Ja jos jostain löytyy, niin Panamaa minulle kiitos. Lukiossa automaatista sai Marsia, Snickersiä, Twixiä, Dovea ja Bountia, joilla kaikilla tankattiin vaikka varsinkin viimeinen on aika kamala. Brunbergin suukko on kiva pusu ja heidän vadelmatryffeli patukkamallistosta on namia, erityisesti irtona jos on Porvoossa päin. En kyllä sylje perustryffeliäkään, joka muuten oli vanhemman tyttäreni ensimmäinen maistiainen kaakaopavun ihmeisiin. Mieheni antoi silloin reilu yksivuotiaallemme puolikkaan tryffelin tehtäänmyymälässä, ja tytön silmät pyörivät päässä. Nyt kolme ja puoli vuotiaamme saa "suklaatikun" eli pätkiksen ikävän lääkärireissun palkintona, tai muuta suklaata jos mekin syömme, mutta tavallista sokerikarkkia hän ei juuri syö (tai en anna hänen syödä). Eikä hän sitä edes osaa haluta.

Mutta takaisin suklaisiin. Levyistä toisinaan maistuu mmm.. Marabou, joka on kyllä hyvin makeaa, mutta se napsahtaa ihanasti suussa. Kyllä se Fazerin sininenkin luo turvaa suklaahädän iskiessä, ja pähkinää saa myös olla. Punapaperinen taloussuklaa on yksi klassikoista, joka sopii hyvin myös jälkkäriherkkuihin. Eri kausina saatan kokeilla maustettuja suklaalevyjä, mutta mikään muu paitsi salmiakkisuklaa ei ole ollut ylitse muiden. Tosin sitä söin ehkä jopa hieman liikaa... Tietysti ei saa unohtaa Geishaa ja sen ihanaa käärepaperia.

Tästä pääsee hyvin joulusuklaisiin, joita meillä ovat Juliat ja After Eight, sekä ne Fasun hopeakääreiset mintut. Eikä muuten ole aikoihin näkynyt Budapesteja, olisipa kiva taas maistaa, luulen että nyt saattaisi jo maistua. Lapsena kun niitä söi vähän väkisin. Toinen lapsuusjouluihin liittyvä muisto on Wiener Nougat, joka on taas tullut takaisin. Sen viehätys perustuu myös foliokääreeseen, joita oli hypnoottista taitella suklaakuution sujahdettua kitusiin.

Ja muuten, kukapa ei olisi saanut Tobleronea tuliaisiksi? Vaikka se ei ole kovin hyvää, aina sen lopulta saa voitettua. Sitten on suklaarusinat, Pandan valkoiset ja vaaleanpunaiset suklaapallerot, ne pienet valkoiset Mariannet, ja yök-ihanat Pollyt. Älkäämme unohtako värikkäitä M&M tai Smarties namusia. Serkkuni lempisuklaa on Dumle, miksiköhän muuten toisten namit on aina parempia? Pääsiäisenä tai jo vähän ennen saa suun makeaksi yllätysmunilla, joista Mignon on hevi-user-kamaa. Itse en pysty enää kokonaiseen, mutta olen kuullut että eräs nainen on syönyt jopa neljä putkeen. Enkä muuten ole syönyt koskaan kokonaista normikokoista levyä kerralla. Yhdestä rivistä saa nautinnon koettua. Okei, sitten on Kinderit ja ne pienet värikkäät foliopaperimunat. Joulukalenteria ei muuten ole meillä tänä vuonna suklaisena ollenkaan, sillä niiden suklaa ei ole varsin hyvää, itsenäisyyspäivänä viimeistään alkaa jo tökkiä.

Asia erikseen on oikein kunnon luksury-suklaa, joista parasta ikinä maistamani on italialainen Amedein maitosuklaa. Täydellinen napsahdus puraistessa, pehmeä maku räjäyttää suun ilotulitukseen, lopputuloksena lempeä hymy! Myös Amedein valkoinen suklaa on uskomattoman maukasta, useinkaan en valkoisesta muuten välitä. Myös ranskalainen Valrhona tekee ihania suklaita, joista mieleenpainuvimmat ovat olleet pienet napit eri suklaiden syntypaikoilta. Tällaiset Origin-suklaat, joiden alkuperä on rajatulta alueelta tai vain yhdeltä kaakaoplantaasilta ovat kokeilemisen arvoisia. Kuten viineillä niin myös kaakaopapujen viljelyalueilla on hyvin suuri merkitys lopputulokseen. Ja oikeasti eroja on valtavasti! Nämä artesan-suklaat eivät todellakaan sisällä soijalesitiiniä, jota jokainen edellä mainittu sisältää, eikä myöskään väriaineita, mikä on taivaallisen maun lisäksi plussaa. Käsintehdyistä suklaakonvehdeista belgialainen Neuhaus on tullut tutuksi, mutta nykyään kannatan kotimaisen suklaaleipuri Mika Gröndahlin Chjoko-praliineja, joita tarjottiin mm. häissämme. Noita kuvan praliineja ei enää muuten ole, massussani lepäävät. Viimeaikaisin löytö on Petri Sirenin Petris-tuotemerkillä myydyt upeat tryffelit ja praliinit, joita ei voi enää unohtaa. Lisäksi kun ne on pakattu hyvin kauniisti pieniin laatikoihin silkkinauhoin..

Suklaa koostuu kaakaomassasta, johon lisätään tarvittava määrä kaakaovoita ja vaihteleva määrä sokeria. Maitosuklaata valmistettaessa käytetään maitojauhetta tai maitoa. Vaniljaa tai keinotekoista vanilliinia lisätään maun takia ja lesitiiniä viskositeetin ja käsiteltävyyden takia. Hienoimmat ja laadukkaimmat suklaat eivät sisällä muuta rasvaa kuin kaakaovoita. Suklaan ruskea värisävy vaihtelee kaakaopitoisuuden mukaan hyvin tummasta heleän vaaleaan. Kaakao itsessään maistuu kitkerältä. Maistoin juuri kokonaisia käsittelemättömiä luomukaakaopapuja, ja ne olivat aivan karmeita. Ei uskoisi. Siten pelkästä kaakaomassasta ja kaakaovoista valmistetut tummat suklaat ovat voimakkaan ja karvaan makuisia. Sokeripitoisuutta ja maitoa lisäämällä suklaasta saadaan makeampaa ja miedompaa.

Ne jotka tuskailee suklaan syöntiään, kannattaa muistaa että tumma suklaa on jopa todettu terveelliseksi kohtuullisessa määrin, eikä miellyttävyyden tunnetta aiheuttavaa endorfiinien vapautumista kannata aliarvostaa. Lopuksi, anteeksi kaikki ihanat suklaaystäväni, joita en tässä muistanut mainita, pidän teistä kyllä edelleen!