maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kalaa ja perunasalaattia



Vappu tulossa ja ruoat hakusessa... ja nakit kyllästyttää? Minulla tuli kova perunasalaattihimo jo pari viikkoa ennen vappua ja sitähän oli sitten tehtävä. Teollisista nakeista ei ole minun lautaselle, joten kalasta löytyi sopiva kaveri ihanan ruokaisalle kylmälle perunasalaatille. Kuvassa on tuoretta kuhaa, joka paistettiin nahkapäällisenä rapeaksi. Ja kala paistetaan aina voissa! Ulkopiknikiin paistettu kalafile ei toimi, mutta tyylikkäälle dinnerille kylläkin. Lisukkeena ateriaa täydentää haricots verts, eli tuoreet vihreät pavut, joista leikataan päät ja keitetään 7-8 minuuttia, sekä kirpeä kastike. Kastike valmistettiin keittämällä kuhan roippeista kalaliemi, johon siivilöinnin jälkeen lisättiin valkoviiniä, ja keitettiin kokoon. Kastike suurustettiin spelttijauhoilla, joista syntyi kaunis väri ja runsas pähkinäinen maku. Perunasalaatti on siitä kiitollinen valmistettava, että se vain paranee pienellä odottelulla.

Raaka-aineet:
pernoita
sipulia
valkosipulia
maustekurkkuja
mustapippuria
majoneesia (omaan tarvitaan 2 keltuaista ja rypsiöljyä, suolaa)
kermaviiliä

Keittotaito:
Keitä perunat kuorineen, jäähdytä ja leikkaa melko isoiksi kuutioiksi (itse pidän kuorineen), kuten myös maustekurkut. Hienonna sipulit, sekoita kaikki kevyesti keskenään ja mausta pippurilla. Lisää "valkoiset" eli majo ja kermaviili kumpaakin yhtä paljon siten, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Laita jääkaappiin maustumaan mieluiten yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti