Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kolmen sortin juuresmenu

Kotimaiset juurekset ovat juuri nyt kuuminta sesonkiruokaa, josta on luomun, reilun ja lähiruoan ohella selvästi tullut trendi ruokamaailmassa. Niin sen toki pitäisi raaka-aineita arvostavien syömärien keskuudessa ollakin ihan itsestäänselvänä. Juurekset ovat erityisen maukkaita, ravitsevia, edullisia ja ekologisia. Juurekset eivät ole pelkkää porkkanaa, jota syödään eniten, vaan meidän tulisi käyttää monipuolisesti muun muassa nauriita, lanttua, musta- ja keltajuurta, maa-artisokkaa, retikkaa ja tietysti kaaleja. Tässä menussa pääroolissa ovat palsternakka, punajuuri ja porkkana!

Vihersalaatti palsternakkachipseillä ja paahdetuilla kurpitsansiemenillä



Raaka-aineet:
vihreitä salaatteja
palsternakkaa
kurpitsansiemeniä
hunajamelonia tms
rypsiöljyä, oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Keittotaito:
Leikkaa kuorittu palsternakka ohuiksi lastuiksi, pyörittele lastut rypsiöljyssä, mausta mustapippurilla ja paista 225 asteisessa uunissa n. 15 min kunnes saavat hieman väriä ja muuttuvat rapeiksi chipseiksi. Paahda kurpitsan siemeniä kuivalla pannulla pari minuuttia, jotta makua saadaan paremmin esiin. Kokoa salaattiainekset kauniisti lautaselle ja mausta vielä suolahipuilla, pippurilla ja oliiviöljyllä.


Punajuurispaghettia ja vuohenjuustoa




(kuva jäi harmiksi ottamatta, tässä punajuurisalaatti vuohenjuustoleivällä.. vähän sinne päin muttei kuitenkaan, höh!)

Raaka-aineet:
punajuuria
sipulia
siirappia
täysjyväspaghettia
chevre-juustoa
rucolaa tai punamangoldia
oliiviöljyä, pippuria

Keittotaito:
Raasta kuorittu punajuuri (neljälle riittää kaksi isoa punajuurta) karkeaksi raasteeksi, silppua sipuli. Freesaa kevyesti öljyssä pannulla sipulit ja punajuuriraaste, lisää pari ruokalusikallista siirappia ja mausta mustapippurilla. Raaste kypsyy yllättävän nopeasti, vartissa, joten samaan aikaan pastan keitinvesi kiehumaan ja spaghetit kypsymään. Siirrä al dente spagu raasteen joukkoon, sekoita hyvin, jolloin sapgu värjäytyy hurmaavan punaiseksi! Lisää tarvittaessa pari kauhallista pastan keitinvettä, jottei pastasta tule liian kuivaa. Annostele lautaselle, lisää päälle vuohenjuusto muruina, sekä rucola tai muu vihreä. Loraus öljyä ja nauti heti.

Porkkanakakku



Raaka-aineet:
4 luomumunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
5 porkkanaa raasteena
2 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl rypsiölyä
ripaus suolaa

päällinen:
300 g maustamaton tuorejuusto (täysirasvainen!)
2 dl ruokotomusokeria
puolikkaan sitruunan mehu


Keittotaito:
Vatkaa munat ja sokeri, raasta porkkanat, lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää myös kuivat aineet ja öljy, sekoita. Kaada taikina vuodeltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan, paista 190 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä. Vatkaa juusto ja tomusokeri kuorrutusta varten. Ihanaa!

torstai 18. helmikuuta 2010

Helmikuun energiaa !


Nyt on taas se aika kun silmät sirrillään ihmettelee orastavaa valoa taivaalla, omaa löysyyttä ja kuluneen reilun parin kuukauden possuttelua ruoalla. Joo, on nautittu täysin suullisin kaikesta; joulusta, uudesta vuodesta, blinit, runoilija-tortut, laskiaskermapullat ja kaikki mitä voi. Vaikka kesän raikkaat raaka-aineet vielä odottavat aika kauan, voi oloaan kohentaa herkullisella porkkanaraasteella. Itse kutsun tätä täyttävää, pitkään hyvää energiaa antavaa lounassalaattia puhdistusruoaksi ja teen sitä aina tarpeen vaatiessa. Perusta on mehukkaissa luomuporkkanoissa. Usein käytän seassa myös kaalia. Tällä kertaa lisäsin joukkoon ihanan meheviä luomuveriappelsiineja, jotka ilokseni olivat upean eri värisiä. Tässä juuri piilee luomun idea, tasalaatuisuus ei ole se juttu jos laatu on muuten huippu. Parhaita appelsiineja ever, ostin Hakaniemen torilta. Mukaan käy myös omena, ananas, tai mikä hyvänsä mehukas hedelmä. Jos haluan puhdistua täysvaltaisesti, lisään raastesalaattiin myös kik-herneitä ja auringonkukan siemeniä, ja täysipainoinen ateria on maitolasin kanssa valmis. Ja muistakin sitten kattaa iso lautanen!